Windows Phone -puhelinten tietosuojasta

Viime päivinä on mediassa nähty artikkeleita, joissa on virheellisesti syytetty Microsoftia yhteistyöstä USA:n kansallisen turvallisuusviraston NSA:n kanssa ja Nokian asiakkaiden tietojen vuotamisesta Yhdysvaltain viranomaisille. Jutuissa jää epäselväksi lisäksi se, millaisia tietoja Microsoft vastaanottaa tuottaakseen palveluita, joita sen asiakkaat laitteillaan käyttävät ja niiltä toivovat.

Haluamme tällä blogikirjoituksella korjata näitä virheellisyyksiä väärinkäsitysten välttämiseksi, ja kerromme mieluusti jatkossakin lisää taustatietoja kaikille halukkaille.

Kaikki älypuhelimet välittävät tietoja konesaleissa oleviin palvelimiin voidakseen tuottaa asiakkaiden toivomia palveluita - myös Windows Phone -puhelimet. Tietosuojatiedoissa kerromme selvästi mitä tietoja vastaanotamme, ja kerromme avoimesti, että tämä tieto tallennetaan ja käsitellään eri puolilla maailmaa – myös Yhdysvalloissa – sijaitsevissa konesaleissa. Tarjoamme asiakkaillemme välineet, joilla he voivat helposti hallita käyttämiään palveluita sekä sitä, millaista informaatiota he haluavat jaettavan. On siis virheellistä ja harhaanjohtavaa kutsua toimivaa älypuhelinta ”tietoa vuotavaksi”.

Ilman tietojen tallentamista pilveen eivät monet elämää helpottavat palvelut, kuten paikannus- tai joukkoliikennevälineiden aikataulupalvelut, olisi mahdollisia. Pilveen yhteydessä olevat, tietoa hyödyntävät palvelut ovat oleellinen osa nykyaikaisten älypuhelinten käyttökokemusta. Kuluttajat vaativat ja edellyttävät näitä palveluita niin Microsoftilta kuin muiltakin teknologiayhtiöiltä. Kun asiakas haluaa paikannusohjeita puhelimellaan, laitteen sijainti lähetetään palvelimelle, joka suunnittelee reitin. Kun käyttäjä haluaa varmuuskopioida valokuvia tai yhteystietoja pilveen, tiedot tallentuvat palvelimille, joista ne voidaan myöhemmin palauttaa. Kun asiakas toivoo nopean pääsyn verkkosivuille, palveluntarjoajat käyttävät välityspalvelimia varmistaakseen toimivan selailukokemuksen.

Asiakkaidemme yksityisyyden- ja tietosuoja on etusijalla palveluissamme. Asiakkaillamme on aina kontrolli tiedoistaan ja siitä, miten tietoja käytetään. Tarkemmat yksityiskohdat Windows Phone -tietosuojasta on luettavissa verkkosivuiltamme. Tietosuojatiedoista ilmenee, mitä informaatiota kerätään ja mihin sitä käytetään. Tietosuojatiedoissa kerromme selvästi myös sen, että kansainvälisenä yhtiönä tuotamme palveluita eri puolella maailmaa olevista konesaleista.

Julkisuudessa nähtiin myös myös väite siitä, että asiakkaidemme matkapuhelimella ja muilla laitteilla ottamia valokuvia aktiivisesti tarkkailtaisiin. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Microsoft osallistuu kuitenkin kansainväliseen yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on vähentää lapsiin kohdistuvia verkkorikoksia. Pilvipalveluihin tallennettujen kuvien osalta tämä toteutetaan automaattisesti ja koneellisesti PhotoDNA-kuvantunnistusteknologialla. Lisätietoja tästä teknologiasta on luettavissa blogikirjoituksestamme ”Child Exploitation Crimes – Protecting children from technology-facilitated crimes”.

Microsoft siis hallinnoi ja tallentaa asiakkaiden tietoja tuottaakseen palveluita tietosuojatiedoissamme kuvatulla tavalla. Haluamme kuitenkin asiakkaidemme tietävän, että Microsoft ei salli minkään maan viranomaisille – NSA mukaan lukien – suoraa tai rajoituksetonta pääsyä Microsoftin asiakkaiden tietoihin. Microsoft luovuttaa asiakkaiden tietoja viranomaisille ainoastaan oikeudellisesti pätevien, yksilöityihin käyttäjätileihin tai käyttäjätunnisteisiin kohdistuvien tietopyyntöjen perusteella. Julkaisemme säännöllisesti tietoja eri maiden viranomaisilta saamistamme tietopyynnöistä verkkosivuillamme.

Lisäksi Microsoft on yhdessä teknologia-alan muiden merkittävien yhtiöiden kanssa vaatinut Yhdysvalloissa oikeuden kertoa kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä viranomaisten tietopyynnöistä. Saimme luvan julkaista tietoja äskettäin ja olemme julkaisseet näitä tietoja blogikirjoituksessamme.

On myös tärkeä selventää, että ainoastaan prosentin murto-osa asiakkaistamme on koskaan joutunut rikostutkintaan tai kansalliseen turvallisuuteen liittyvän oikeudellisen tietopyynnön kohteeksi.

On totta, että asiakkaidemme laitteet kommunikoivat muualla sijaitsevien palvelimien kanssa ja joskus tallentavat niihin tietoa käyttäjän tilaamien palveluiden mahdollistamiseksi. Sama koskee muita vastaavia palveluntarjoajia. Olemme kuitenkin olleet avoimia asiakkaillemme sen osalta, mitä tietoja saamme ja miten niitä käytetään tuomaan runsaasti erilaisia ominaisuuksia ja palveluita nykyaikaisiin älypuhelimiin.

Aki Siponen, teknologiajohtaja, Microsoft Oy

Max Mickelsson, tietoyhteiskuntasuhteiden johtaja, Microsoft Oy