AppCampus juhlii 1-vuotispäiväänsä

AppCampus, Aalto-yliopistossa toimiva ja Nokian ja Microsoftin rahoittama mobiilisovellusten kiihdyttämö on kasvanut kunnianhimoisesta hankkeesta globaalisti tunnetuksi ohjelmaksi, josta tuhannet kehittäjät ovat hakeneet rahoitusta Windows Phone -sovelluksilleen.

AppCampus perustettiin tukemaan mobiilisovellusten syntyä Windows Phone ekosysteemiin sekä synnyttämään seuraavan sukupolven mobiilialan start-up-yrityksiä. Ensimmäisen vuoden tavoitteena on ollut houkutella huipputason kehittäjiä mukaan ohjelmaan. Ensimmäiset 12 kuukautta kirvoittivat 2 678 hakemusta 95 eri maasta. Yli 160 ohjelmaan hyväksytystä lupaavimmat kutsutaan 4 viikon pituiselle kiihdyttämöleirille AppCademylle Espooseen.

”Kehittäjäyhteisöjen vastaanotto ja innostus AppCampusta kohtaan on ollut huikeaa”, kommentoi Pekka Sivonen, ohjelmajohtaja Aalto-yliopistosta. ”Saamme sadoittain rahoitushakemuksia joka kuukausi, joista valitsemme vain parhaat. Sovellusten laatu on ollut alusta asti ykkösprioriteettimme, ei niinkään sovellusten määrä.”

”Olemme julkaisseet 14 sovellusta ja jokainen niistä edustaa kategoriansa helmeä. Seuraavien 12 kuukauden aikana aiomme julkaista ja markkinoida yhä enemmän korkealaatuisia sovelluksia”, Sivonen jatkaa.

AppCampukseen tulee mukaan yleensä hyvin aikaisen vaiheen hankkeita. Vain kolmasosalla hakijoista oli yritys ennen ohjelmaan hakemistaan. Ohjelmalla on siten suuri rooli myös uusien yritysten perustamisessa.

”Tavoitteemme on ollut saada aikaan innovaatioita ja luovuutta, ja sitä kautta uusia sovelluskokemuksia käyttäjille ja myös tukea lupaavia mobiilialan yrittäjiä. On jännittävää nähdä tuloksia nyt ensimmäisen vuoden jälkeen”, sanoo Mika Okkola, kehitysyleisöiden johtaja Microsoftilta.

Katso lisää aiheesta täällä.

[View:https://www.youtube.com/watch?v=4jVXQuGhvqo&feature=player_embedded]