Odotettu Windows 8 -aikakausi alkaa perjantaina 26.10.

Uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmän virallinen maailmanlaajuinen julkaisupäivä lähestyy. Perjantaina 26.10. tuoreet Windows 8 -PC-laitteet, -tabletit ja -päivityspaketit tulevat myyntiin Suomessa ja ympäri maailman eri kieliversioina. Uudistus on merkittävä, sillä Windows on maailman yleisin käyttöjärjestelmä.

Windows 8 näkyy tällä viikolla perjantaista lähtien vahvasti jälleenmyyntipisteissä ja Helsingin keskustassa. Kaupoissa järjestetään runsaasti yleisötapahtumia ja esitellään uusia Windows 8 -laitteita:

  • Perjantain 26.10. vastaisena yönä klo 00.01-01.00 Verkkokauppa.comin Helsingin Jätkäsaaren myymälän Night Sales -tilaisuudessa asiakkaat voivat noutaa ennakkoon tilaamansa Windows 8 -tuotteet, tutustua käyttöjärjestelmän tuomaan kokemukseen ja osallistua kilpailuun Xbox-musiikin tahdissa.
  • Perjantaista sunnuntaihin 26.–28.10. Helsingin keskustan Stockmann-tavaratalolla Windows 8 näkyy ja kuuluu kokonaisvaltaisesti. Stockmannin julkisivu koristellaan näyttävästi Windows 8 -teemalla ja sisällä Stockmann Basementissa järjestetään mm. asiakkaita osallistavaa Fresh Paint -maalausta sekä uusien Windows 8 -laitteiden ja käyttöjärjestelmän esittelyä. Voit myös kuvauttaa itsestäsi uuden valokuvan profiiliisi.

DigiExpo-messuilla 2.–4.11.2012 Microsoft kumppaneineen tarjoaa mieleenpainuvia elämyksiä. Mukana osastolla ovat kumppanit Nokia, Acer, Asus, Expert-ketju, HP, Samsung, Sony, TopGear ja Rovio. Uusien ja yllättävien kosketusnäytöllisten Windows 8 -laitteiden, -sovellusten sekä Xbox-elämysten lisäksi paikan päällä voi kokeilla, miltä uudet Windows Phone 8 -puhelimet tuntuvat ja näyttävät. Microsoftin tapahtuma-alue löytyy osastoilta 6c109/6d111/6e111.

Seuraa tuoreita uutisia tästä uutisblogista. Pysyt myös ajan tasalla www.microsoft.fi/digiexpo -sivuilla, Facebookissa ja Twitterissä.