Innolukio haastaa lukiolaiset luovuuteen

Innolukio on oppimisympäristön kehittämishanke, jonka avulla pyritään kannustamaan lukiolaisia luovuuteen ja toisinajatteluun sekä kehittämään heidän ongelmanratkaisutaitoaan ja ryhmätyökykyään. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on luoda yhteys lukiolaisten, yritysten ja yliopistomaailman välille sekä hyödyntää lukiolaisten luovuutta kansallisena voimavarana. Hankkeen avajaistilaisuus on klo 10 torstaina 16.8.2012. Tilaisuutta voi seurata verkosta osoitteessa innolukio.fi.

Innolukion Big Bang -avajaiset pidetään torstaina Barona-areenassa. Tapahtumaan odotetaan lähes 5.000 Espoon lukiolaista ja verkon välityksellä lähes kaikki Suomen 112.000 lukiolaista. Viralliset kick off -puheenvuorot on uskottu pääministeri JyrkiKataiselle ja Opetushallituksen pääjohtaja AulisPitkälälle. Pääministeri Katainen antaa ensimmäiset tehtävät lukiolaisten pohdittavaksi.

Innolukio-hankkeen kautta lukiolaiset pääsevät kurkistamaan yritysmaailmaan ja ideoimaan ratkaisuja yritysten antamiin ideointi- ja tuotekehitystehtäviin. Microsoft haluaa olla tiiviisti mukana kehittämässä suomalaista koulutusta ja on siksi Partners in Learning -hankkeella mukana. Vesa Äyräksellä, kokeneella asiantuntijalla suoraan "koulun penkiltä" , on pitkä kokemus rehtorin työstä ja hän on ollut jo vuosia eturivin tekijöitä suomalaisen peruskoulun kehittämisessä.

Lisätietoja:

Petri Elsilä, petri.elsila@microsoft.com

 

innolukio.fi

Partners In Learning -ohjelma