14.3.2007 - ei tietoturvapäivityksiä

Kuten torstaina julkistetussa ennakkotiedossa todettiin, Microsoft ei julkaissut 13.3.2007 normaalina tietoturvapäivitysten julkaisuajankohtana yhtään uutta tietoturvapäivitystä. Normaalina julkaisuajankohtana on kuitenkin julkaistu joitakin muuhun kuin tietoturvaan liittyviä päivityksiä sekä Microsoft Update- että Windows Update -sivustojen sekä Windows Server Update Services- ja Software Updates Services -palvelujen kautta. Näiden lisäksi Microsoft on myös julkistanut päivitetyn version Malizious Software Removal Tool -työkalusta.

Koska tietoturvapäivityksiä ei ole julkaistu, haluan käyttää tilaisuutta hyväkseni ja muistuttaa tietoturvaan täysin liittymättömästä päivityksestä. Yhdysvallat ja Kanada ovat siirtyneet viime viikonloppuna noudattamaan uutta kesäaikakäytäntöä, eli kesäaikaan siirrytään kolme viikkoa aikaisempaa käytäntöä aiemmin ja puolestaan kesäajasta talviaikaan siirrytään viikkoa myöhemmin kuin aikaisemmassa käytännössä. Tämä vaikuttaa myös täällä Suomessa, vähintäänkin kalenterijärjestelmiin, joissa käyttäjiä on Yhdysvalloissa tai Kanadassa sekä järjestelmiin, jotka vaihtavat tietoja rapakon takana olevien järjestelmien kanssa ja joissa käytetään jonkinlaista aikaleimausta.

Microsoft on koonnut uudesta kesäaikakäytännöstä sivuston, jossa on yleistä tietoa, tietoa eri päivityksistä ja tuotteista, joita ne koskevat, sekä muuta kesäajan muutokseen liittyvää informaatiota. Sivusto löytyy osoitteesta https://www.microsoft.com/dst2007.

Tämän kuukauden tietoturvapäivityksiä koskeva webcast käytetäänkin yllämainitun kesäajan muutokseen liittyvän päivityksen läpikäyntiin. Tuohon tuskin tarvitaan varttituntia enempää, joten jos mielessäsi on muita kysymyksiä, nyt on hyvä tilaisuus esittää niitä. Webcast on keskiviikkona 14.3. aamupäivällä klo 10.00. Keskiviikkona 14.3. iltapäivällä klo 15.00 järjestetään myös toinen tietoturva-aiheinen Webcast, joka käsittelee Forefront Client Security -tuotetta. Molempiin webcasteihin voi ilmoittautua osoitteessa https://www.microsoft.fi/events.