Merkittävät pilvipalveluiden toimittajat luottavat Microsoftiin

Lehdistötiedote 12.12.2013 Julkistettuun Microsoft Cloud OS Network -kumppaniverkostoon kuuluvat Suomessa CGI, Fujitsu ja Tieto. Verkoston jäsenet tarjoavat asiakkailleen yhdenmukaista pilvialustaa niin julkisesta kuin kumppanin omasta pilvestä. Microsoft julkisti tänään maailmanlaajuisen Cloud OS Network -verkoston, johon kuuluu 25 pilvipalveluiden tarjoajaa. Suomessa verkostoon kuuluvat CGI, Fujitsu ja Tieto. Verkoston yhtiöt tarjoavat palveluita, jotka perustuvat Microsoftin pilvialustaan: Windows…

0

Tampereen yliopiston tutkimus kokosi vinkit pilvipalveluiden käyttöönottoon

Lehdistötiedote 12.11.2013 Monissa suomalaisyrityksissä ei vielä osata järjestelmällisesti tavoitella tuottavuushyötyjä pilvipalveluiden avulla. Tampereen yliopiston tutkimuksessa etsittiin ratkaisuja haasteisiin ja tulokset koottiin ohjelistaksi ICT-palveluiden käyttöönottoon. Tutkimus on osa Tuottavuusloikka-projektia, jossa on ollut mukana neljä pirkanmaalaista pilottiyritystä. Näiden yritysten tuottavuutta pilvipalvelut paransivat erityisesti ajansäästön ja projektihallinnan muodossa.  Tampereen yliopiston tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten palveluyritysten käsityksiä pilvipalvelujen tuottavuushyödyistä. Tänään julkistetuissa…

0

Sulavasta Microsoftin vuoden kumppani

Lehdistötiedote 20.5.2013 Microsoft Oy on nimennyt konsultointiyhtiö Sulava Oy:n ”vuoden kumppaniksi” 2013. Sulava on toiminut muutosvoimana ja edistänyt pilvipalveluiden yleistymistä Suomessa. Sulava Oy on valittu vuoden 2013 Suomen Microsoft-kumppaniksi. Vuonna 2010 perustettu kasvuyritys Sulava on tietotyön tuottavuuden parantamiseen erikoistunut, henkilöstönsä omistama konsultointiyhtiö. Sulavan osaamisen ydintä on Microsoft-teknologia, pilvipalvelut ja sosiaalinen teknologia. ”Valintaan vaikutti Sulavan vahva…

0

Microsoftilta uusi Office kotikäyttäjille – pilvipohjainen Office 365 Home Premium

Uusi palvelu toimii synkronoidusti laitteiden välillä helpottaen kiireisten ihmisten arkea Lehdistötiedote 29.1.2013 klo 16 Office 365 Home Premium, Microsoftin suositun Officen-tuoteperheen uudistettu versio, on tänään tullut saataville palveluna kuluttajille ympäri maailman. Office 365 Home Premiumin uudet ominaisuudet on kehitetty auttamaan erityisesti työn ja vapaa-ajan kiireiden kanssa painivia ihmisiä. Tilaajat saavat palvelun pilvipohjaisena, jolloin he vapautuvat…

0

Microsoft vahvistaa pilvikäyttöjärjestelmäänsä uusilla hallintaratkaisuilla

Lehdistötiedote 15.1.2013 Uudet ratkaisut auttavat organisaatioita tuottamaan pilvipalveluitaan ja hallitsemaan järjestelmään kytkettyjä laitteittaan. Tamperelainen Flexibilis on edelläkävijä pk-yritysten joukossa siirtyessään täysin pilviratkaisuihin. Microsoft on julkistanut uusia ratkaisuja, joilla yritykset voivat hallita niin hybridejä pilvipalveluitaan kuin järjestelmään kytkettyjä laitteittaan entistä ketterämmin ja kustannustehokkaammin. Julkistus sisältää muun muassa System Center 2012 Service Pack 1 -päivityksen (SP1), parannetun…

0

Microsoft Office 365:n ensimmäinen vuosi ollut menestys – pilvipalvelu nyt myös opetusalan käyttöön

Lehdistötiedote 28.6.2012 Office 365 -pilvipalvelu täyttää vuoden ja saa jatkuvasti uusia yrityskäyttäjiä. Uusi Office 365 for Education -ohjelmistopaketti varustaa suomalaiset oppilaitokset Officen tutuilla työkaluilla Vuosi sitten Microsoft toi markkinoille Office 365 -pilvipalvelun mahdollistamaan edistyksellisten tuottavuusratkaisujen käytön kaikenkokoisissa yrityksissä. Kysyntä pilvipalvelulle jatkuu voimakkaana sekä yritys- että julkisella sektorilla. ”Jo ensimmäisen vuoden jälkeen voimme sanoa, että tuote…

0

Kysely kertoo mitä kuluttajat haluavat pilvipalveluilta: helpon pääsyn tiedostoihinsa kaikilla laitteilla

Lehdistötiedote 7.6.2012 Yli puolet vastaajista käyttää useampaa kuin yhtä päätelaitetta päivittäin. Valtaosa käyttää pilvipalveluita tärkeiden tiedostojen jakamiseen. Uudistettu SkyDrive-palvelu tarjoaa eniten ilmaista tallennustilaa ja tekee tiedostoihin pääsyn sekä jakamisen helpoksi paikasta ja laitteesta riippumatta.  Tuore kysely paljastaa, että kuluttajat käyttävät pilvipalveluita päivittäin varmistaakseen pääsyn tärkeisiin tiedostoihinsa paikasta ja laitteesta riippumatta. Suomalaisista 56 % kertoi käyttävänsä…

0

Tutkimus: Suomalaiset pk-yritykset hakevat IT:stä vauhtia selvitäkseen talouskriisin yli

Lehdistötiedote 15.2.2012 Lähes puolet suomalaisista pk-yrityksistä käyttää jo pilvipalveluita. Teknologian ja pilviratkaisujen uskotaan tuovan konkreettista apua ja jopa ratkaisevan menestyksen taloudellisesti vaikeina aikoina. Microsoft tutki pk-yritysten kasvuodotuksia ja suhtautumista pilvipalveluihin teettämällä kyselytutkimuksen 21 Euroopan maassa*.  Pk-yrittäjät: Pilvipalvelut lisäävät toiminnan joustavuuttaSuomalaisista pk-yrityksistä 44 % ilmoittaa käyttävänsä pilvipalveluita liiketoiminnassaan. Suomalaisista suuryrityksistä pilvipalveluja käyttää 64 % **. Yritykset…

0

Pilvilaskennasta uutta apua syöpätutkimukseen

Helsingin yliopiston tutkimusryhmä sai Windows Azuresta ennen näkemättömän laskentatehon. Syöpätutkimuksen suuri haaste on löytää juuri ne geenit, joiden perusteella voidaan ennustaa sairauden eteneminen. Geenejä ja niiden kombinaatioita on valtavasti, joten laskennalta vaaditaan suurta tehoa. Helsingin yliopiston tutkimusryhmä hyödynsi suurteholaskentaan erikoistuneen Techila Technologies Oy:n avulla ensimmäistä kertaa Windows Azure -pilvipalvelun laskentakapasiteettia. Tavallisesti noin 15 vuotta kestävä…

0