Omaa aikaa etsimässä

Oletko sinä täyden vai tyhjän inboxin ihminen? Miltä kalenterisi näyttää? Miten ylipäänsä hallitset ajankäyttöäsi? Itselleni tarjoutui loistava tilaisuus pohtia muun muassa näitä kysymyksiä äskettäisellä ajanhallinnan kurssilla. Huomasin nopeasti, että pienilläkin asioilla voi olla merkittävä vaikutus siihen, miten kuormittavalta työ tuntuu ja miten paljon saa aikaan.

Aiemmin kuvittelin pitkälti muistinvaraisesti pystyväni huolehtimaan siitä, että kaikki tärkeät asiat tulevat tehdyiksi. Kohtuudella varmasti tulivatkin mutta mitä haaskausta olikaan rasittaa päätään omilla todo-listoillaan ja jatkuvalla prioriteettipohdinnalla. Ajanhallinnan kurssi ohjasi hienolla tavalla ajattelemaan toisin. Nykyaikaisessa läsnätyöympäristössä aivoenergiaa voi vapauttaa käyttöön merkittävästi enemmän kun hyödyntää teknologian tarjoamia mahdollisuuksia.

Ajanhallinta on teema, joka ei tämän päivän työelämässä sen paremmin kuin arjessakaan jätä ketään kylmäksi. Havahduin huomaamaan tämän kertoessani muille oppimiskokemuksestani - kiinnostus juuri tätä asiaa kohtaan on suuri. Paine saada enemmän aikaan tuntuu usein niskassamme. Vähätellä ei sovi myöskään läheisten odotuksia omalle ajankäytöllemme. Kurssilla kouluttajamme herätteli huomaamaan sen, että ajanhallinnan on hyvä ulottua myös vapaa-ajalle - jos ei muuten niin huolehtimalla, että sitäkin on.

Kalenterini näyttää nyt erilaiselta kuin ennen kurssia. Määrittelin itselleni tärkeät asiat ja aloin käyttää näitä ajankäyttöni suunnittelun apuna. Päivittäisestä lähitulevaisuuteni suunnittelusta on tullut lyhyessä ajassa inspiroiva hetki kiireisen arkeni keskelle. Itselleni sopii parhaiten visualisoida suunnitelmani omaan sähköiseen kalenteriini, mutta vaimoni näytti, että alkuun pääsee myös paperin avulla. Kun vaimoni saa työpaikallaan käyttöön jo pilottivaiheessa etenevän sähköisen kalenterin uskon, että hänestäkin tulee tyytyväinen läsnätyön parhaat käytänteet osaava ammattilainen.

Niin se inbox? Minulla se on edelleen täynnä - ja olkootkin toistaiseksi. Ajattelin kuitenkin pohtia mikä on minulle järkevin tapa hallita sähköpostitulvaa. Loistavaa jo sekin, että nyt minun on mahdollista muodostaa sähköposteista tehtäviä ja sitä kautta pienentää laatikkoni kokoa. Tyytyväisyyttä lisäävä pikku asia tämäkin, monien muiden energiaa vapauttavien toimien ohella.