Suomeen tarjolla 6,6 kertaiset investoinnit Eurooppaan verrattuna!

 

Kauppalehden mukaan Suomeen ennustetaan tälle vuodelle 175 miljoonan dollarin investointeja riskipääomaan, mikä tarkoittaa 46 dollaria kansalaista kohden, Euroopan keskiarvon ollessa 7 dollaria. Olemme myös saaneet Ruotsin ($45) kiinni.

Tämä tarkoittaa, että meillä on erinomaiset mahdollisuudet uusille yrityksille ja tuotekehitysinvestoinneille. Voidaan sanoa, että nyt on paikka lunastaa se innovatiivisuus josta olemme puhuneet. Olisi hyvä jos Suomessa syntyisi uuden tyyppistä ajattelua aloittavien ja uusia ideoita kokeilevien yritysten suhteen. Kuten maailman piilaaksoissa, myöskään Suomessa emme saa ajatella, että jokaisesta yrityksestä pitää tulla menestys. Innovatiivisuuteen kuuluu myös rohkeus kokeilla ja katsoa mitä ideoista tulee tai ei tule. Muualla maailmassa arvostetaan ihmisiä, joilla on sisua ja rohkeutta yrittää monta kertaa.

Samaa rohkeutta yrittää tarvitaan nyt myös Suomessa, vaikka maailman taloudet huojuvat. Meillä on paljon osaamista monilla aloilla ja osaajia, joilla on kokemusta sekä tietotekniikasta että mobiilimaailmasta. Aiemmin osaaminen on kenties hieman liikaakin keskittynyt suuryritysten kammioihin, joissa luova ideointi on helposti jäänyt ekonomin investointilaskelmiin. Tarvitaan vapautta innovoida ja toteuttaa ideoita.

Tässä suhteessa Nokia ja Microsoft tekevät yhdessä parhaansa siihen, että saisimme Suomeen uusia Rovioita ja menestystarinoita. On aika luoda se Suomen oma piilaakso, josta olemme haaveilleet. Tälle on kaikki edellytykset olemassa, kun sallimme itsellemme samanlaisen ajattelun kuin maailman piilaaksoissa on. Samoin olisi hienoa jos voisimme saada myös yrittäjille mahdollisuuden säilyttää eläketurva ja muut sosiaaliset palvelut esimerkiksi niin kauan kuin yritys on pienyritys. Tämä kannustaisi yhä useampaa yrittämään, kun yrittäminen olisi samalla viivalla kuin työssä oleminen.

Aloittavan yrityksen perustaminen ei ole edes kallista. Mikäli se idea on, investointirahaa Suomessa on kuusinkertaisesti verrattuna Euroopan keskiarvoon. Kun idea saa riskisijoittajan hyväksynnän, eivät pelissä ole oma asunto eikä auto, niin kuin monella muulla yrittäjällä on. Jopa välineet saa käytännössä ilmaiseksi, kuten esimeriksi Biz Spark –ohjelman kautta. Usein myös kumppanuus jonkin kansainvälisen toimijan kanssa voi olla tarvittava tie siihen, että pienikin yritys voi saada kansainvälisen myyntiverkoston ja päästä näin laajoille markkinoille. Sovelluskauppojen syntyminen on ollut valtava kädenojennus.

Investointirahaa on tarjolla, välineitä saatavana, nyt rakennetaan Suomeen se innovatiivinen piilaakso ja näytetään osaamisemme maailmalle!

t. Janne


Microsoft BizSpark on ohjelma jonka kautta aloittava yritys saa kehitysvälineet, sovellusalustan sekä kansainvälistä näkyvyyttä innovaatioilleen. Suomessa ohjelmassa on mukana jo 360 yritystä ja maailmanlaajuisesti yli 40 000.

BizSpark-ohjelma on suunnattu ohjelmistotalolle, joka on:

  • Mukaan tullessa alle 3 vuotta vanha ohjelmistoyritys,
  • joka kehittää omaa ohjelmistotuotetta tai -palvelua ja 
  • joka on yksityisessä omistuksessa ja
  • jonka liikevaihto mukaan tullessa on alle 1 miljoona US$ (noin 780 000€) 

Kulut ja sitoumukset

  • Kun yritys poistuu etuohjelmasta, perimme muodollisen 100US$ (noin 78€) ohjelmakulun per yritys.

Etuohjelmaan liittyminen on maksutonta. Emme vaadi sitoutumista pelkästään Microsoftin työkalujen käyttöön – annamme niiden käyttöön mahdollisuuden.

Miten pääset mukaan?