Windows Live Spaces alustaksi WordPress

 

Moi kaikki

Worldpress-logoMinulla on ilo välittää tieto että Live Spaces -blogialusta siirtyy WordPressin päälle. Tämä on osa sitä muutosta josta Joe Wilson tulee kertomaan haastattelussaan, jahka ehdin leikkaamaan videon kokoon. Tämä muutos lähtee aivan Microsoftin ylimmiltä tasoilta ja kertoo siitä ettei ole enää "meitä ja sitten niitä muita, joita vastaan tulee löytää omia ratkaisuja" vaan siitä miten ollaan standardien kautta yhtenä pelaajana joukossa, tarjotaan hyviä toteutuksia, jotka toimivat yhteen muiden kanssa ja tarjoavat käyttäjilleen hyvän käyttökokemuksen. 

Toinen hyvä esimerkki tästä on Spotify, jonka kanssa juuri julkistettiin laajamittaista yhteistyötä uuden Windows Phone 7:n ja Windows Mobilen osalta. On tärkeämpää tarjota hyvä Live -kokemus ja hyvä puhelinkokemus kuin tarjota vain yhtä vaihtoehtoa.

WordPress on sekä suosittu että hyvä osa tulevaa Liveä kuluttajille. Se tekee sen mitä sen on tarkoituskin tehdä, eli olla hyvä blogialusta. Toki voidaan kysyä että miksi tähän ei käytetty Sharepointtia, siinähän on myös blogit? Syy siihen on että se tekee paljon enemmän kuin vain on blogialusta, todella paljon enemmän. Sillä yritykset ja organisaatiot voivat rakentaa kokonaisia tietotyöympäristöjä, jotka sisältävät työtilat, asiakirjojen hallinnan, työnkulut, toimistosovellukset selainversiona, käsitellä suuria taulukoita, jalostaa liiketoimintatietoa, kirjoittaa wikejä, forumeita, luokitteluja ja hakuja. 

Näin monet ovatkin tehneet. Sharepoint on tällä hetkellä eräs Microsoftin voimakkaimmin kasvavia tuotteita. Se on nopeiten kasvanut palvelinohjelmisto Microsoftin historiassa.  Sillä on yli 100 miljoonaa käyttäjää, yli 17.000 asiakasyritystä ja organisaatiota ja sitä käyttää pilvestä jo yli 40 miljoonaa käyttäjää. Sen minkä WordPress tekee hyvin blogialustana meille kuluttajina, tarjoaa Sharepoint sekä paljon enemmän hyvin meille työntekijöinä. Molemmat näistä ovat osoittaneet menestyksensä niillä alueilla joissa ne toimivat.

Ja sellaiseen on aina mukava vaihtaa.

Terkuin, Janne